Contents that have the tag: "työ"
Contents
added to this topic, including challenges, vision and ideas
-
Pelien hyödyllisyys
Vapaa-ajan viihdykkeiksi lokeroiduilla peleillä voi olla merkittävä rooli tulevaisuuden työssä -
Työharjoittelupaikkojen hakemisen haasteellisuus
Työharjoittelupaikan hankkiminen on opiskelijoille valitettavan usein todella hankalaa, haasteena on saada työnantajat ja hakijat saman pöydän ääreen. -
Kevätväsymys työn ohessa opiskelevan opintojen etenemisen haaste
Auringonpaiste ja kevään tulo haastavat jälleen työn ohessa opiskelevien henkilöiden jaksamisen sekä motivaation. -
Nuoret työttömät työelämään
Taantuman pahimpia kärsijöitä ovat valitettavasti nuoret. Tulevaisuuden haasteena onkin motivoida nuoret kiinni työelämään. -
Työhyvinvointi kaupan alalla
Monilla aloilla, niin myös kaupan alalla henkilökunnan määrä on vähentynyt, sillä työntekijöiden lopettaessa tilalle ei ole palkattu uusia. -
Nuorten ammatinvalinta
Nykyään monista koulutuspaikoista on kova kilpailu. On tärkeää, että nuoren ammatinvalintaa lähdetään herättelemään jo varhain. -
Työn/tehtävän aloittamisen vaikeus
- -
Työn saamisen vaikeus
- -
Huonopalkkaisilla aloilla tarvittaisiin palkankorotuksia
Pienipalkkaisissa työtehtävissä tarvittaisiin edes jonkinlaisia palkankorotuksia. Useat pienipalkkaiset ammatit tai työtehtävät ovat erittäin tärkeitä yhteiskunnalle. -
Monet yritykset tarvitsisivat paremman järjestelmän työhakemuksien vastaanottoon ja käsittelyyn
Tuntuu vähän siltä, että monissa työhakutapauksissa monikaan yritys ei jaksa vastata työhakemuksiin, elleivät sitten halua hakemuksen tekijää paremmin kuulolle. Onko kyseessä välinpitämättömyyttä, ajanpuutetta vaiko laiskuutta? -
Yritykset syyniin! Web sivusto, joka tarjoaa mahdollisuuden arvostella ja kommentoida yritystä
Yritykset tulee saada kilpailemaan keskenään työntekijöistä, eikä niin että työntekijät kilpailevat työpaikoista. Yritykset tulee asettaa samalle viivalle, ja katsoa kuka pääsee ensimmäiseksi ja kuka joutuu listan hännille. -
Töitä Suomessa asuville työnhakijoille helpottamalla yrittäjien toimintaa lainsäädännön muutoksilla
Suomalaisille yrityksille ja työnantajille tehdään helpommaksi ja halvemmaksi palkata työntekijöitä täällä paikan päällä Suomessa. Näin saadaan työlle tekijänsä, joille myös maksetaan siitä. -
Suomen työurien pidentäminen
Miten pidentää työuria Suomen kasvavassa eläkekuplassa niin, että myös seuraava työsukupolvi ehtii nauttia eläkkeestä? -
Työvoimaongelma
Sanotaan, ettei nuorille riitä töitä. Siksi on saatava nuoret työllistämään itsensä. -
Työssä jaksaminen
Ihmiset voivat huonosti työpaikoilla. Töitä painetaan otsarypyssä, kunnes uuvutaan. Etenkin henkinen paine, työnmielekkyyden puute ja istumatyön raskaus vaivaavat monia. Miten töissä olisi parempi olla? -
Tenttikirjat kuunneltavassa muodossa
Työn ohessa opiskelevilla on usein vaikeuksia saada aika riittämään työn, opiskelun, perheen ja harrastusten kesken. Ulkoiluun pitäisi kuitenkin löytyä aikaa. Tämän vuoksi tenttikirjat voisi olla kuunneltavassa muodossa, jolloin lenkillä/ pihaa haravoidessa voisi samalla opiskella. -
Henkilöstön työn sitoutumisen ja työnlaadun kehittäminen työyhteisön sekä julkisen ja yksityisen sektorin tuloksekkaalle yhteistyölle
Mielestäni työssäkäynnin asenteissa on tapahtunut muutosta. Haasteena on, kuinka kehittää henkilökohtaisen asenteen muokkaamista työhön sitoutumisena ja ammatillisen laadun toteuttamisen välineenä. Tämä on mielestäni avain julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyölle ja erilaisien kehittämisohjelmien toteutumiselle. -
Stage Clear -> You're hired!
Peleillä on mahdollista testata monia eri älykkyyden ja tarkkuuden osa-alueita. -
Opiskelijat helpommin työllistymän
Jokainen opiskelija tietää kuinka tiukkaa opiskelu aika voi olla. Rahasta on pulaa ja töitä ei tunnu saavan mistään. Jos niitä jostain saa, ei palkkataso juuri tilillä näy. Työn antajat eivät halua palkata opiskelijoita töihin ja asiaan on keksittävä ratkaisu! Joten miltäs tämä kuullostaa:? -
Työpaikkakiusaaminen
Työpaikkakiusaaminen on hyvin yleinen asia ja vakava ongelma monessa työpaikassa. Kiusaamista voi tapahtua monella tavalla, se voi olla niin henkistä kuin fyysistäkin ja tapahtua esimerkiksi Internetin välityksellä. Kuinka tätä työpaikkakiusaamista siis voitaisiin valvoa ja kuinka se saataisiin estettyä? -
Jaksaminen työssä
Monet kärsivät siitä,etteivät jaksa työskennellä kokonaista työpäivää väsymättä jossain vaiheessa,joka taas voi vaikuttaa työn tehokkuuteen.Ratkaisuna voisi olla siestan tyylinen lepohetki.Työpäivä jaettaisiin näin kahtia,jolloin työpäivän puolessa välissä olisi hetki aikaa levätä ja vaikkapa ulkoilla. -
Johtamisen haasteet - Tupakointi työpaikoilla
Työpaikkastressi on ongelma, johon pyritään puuttumaan. Samalla tupakointia työpaikoilla on rajoitettu merkittävästi. Tällainen toiminta on hyvin ristiriitaista. -
Nelipäiväinen työviikko - haittaa vai hyötyä?
Toimiiko nelipäiväinen työviikko Suomessa? -
Pakollinen työharjoittelu osana opintoja
Pakollinen työharjoittelu on toisaalta erittäin hyödyllinen mutta osa opiskelijoista joutuu myös tämän johdosta tekemään "orjatyötä". Pitäisikö nykyjärjestelmään tehdä muutoksia?