No linked challenges.
No linked visions.
Julkisten kulkuvälineiden hintoja tulisi alentaa!
Miksi käyttäisin julkisia kulkuvälineitä, kun maksan saman verran, ellen jopa vähemmän, yksityisautoilusta?
Julkisen liikenteen käyttäminen on nykyään tuhottoman kallista. Opiskelijoita ja eläkeläisiä helpottavat mm. junissa heille suunnatut alennukset, mutta esimerkiksi välivuotta opiskeluista viettävä nuori joutuu maksamaan julkisen liikenteen palveluista täyden hinnan.
Matka Hyvinkäältä Helsinkiin ja takaisin junalla maksaa n. 20e. Miksi matkustaisin siis junalla, kun voin ajaa sinne myös omalla autollani, jolloin kustannukset ovat n. 12e luokkaa? Ja nämä ovat siis kustannukset, jos matkustaisin yksin. Kolmen kaverin kanssa jokainen maksaa bensakuluja 12e/4 = 3e, junalla matkustaessa kustannukset olisitvat 20e/hlö eli yhteensä 80e. Toki auton käyttäjillä on lisäksi auton huoltokustannukset ja vakuutusmaksut, mutta jo yhden matkan erotuksella (68e), maksaa esimerkiksi aikamoisen osan auton vuosittaisesta vakuutuksesta.
Julkista liikennettä puolustellaan ja mainostetaan usein sen ekologisuudella verrattuna yksityisautoiluun. Kuinka moni on kuitenkin valmis maksamaan älyttömiä summia, jotta voi ekologisesti odottaa räntäsateessa VR:n tunnin myöhässä olevaa junaa tai maksaa 3e 1km matkasta bussilla, joka ei edes kuljeta aivan määränpäähän asti?
Niin kauan kun julkisen liikenteen taso ja hinnat ovat sitä mitä nykyään, olen mielummin ylpeä yksityisautoilija, oli kyseessä sitten 4 l/100km kuluttava toyota tai 26 l/100km kuluttava hummeri.
Your idea/solution in one sentence: Julkiset ovat nykyään avain liian kalliita!
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments
Miksi mikään bussiyhtiö ei ole valmis ottamaan riskiä, että aikatauluja parantamalla ja hintoja hiukan laskemalla saisikin enemmän asiakkaita?
Eivätpä ole bussikuskitkaan hirveän asiakaspalveluhenkisiä..