No linked challenges.
No linked visions.
Sosiaalinen media aiheuttaa riippuvuutta
Sosiaalisesta mediasta johtuvasta addiktiosta kärsii jo tilastoidusti moni, tietämättään tai tiedostaen. Riippuvuus ei ikinä ole hyvä asia, mutta onko riippuvuus sosiaaliseen mediaan kuitenkaan vaarallista?
Riippuvuus käsitetään yhä useammin tarkoittavan myös addiktiota johonkin muuhun kuin vaikkapa juomaan, ruokaan tai muuhun aineelliseen. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi myös jonkin toiminnan harjoittamisesta. Riippuvuus ilmenee usein tiettyjen tunnetilojen toistumisena ja tiettyjen toimintojen pakonomaisena toistamisena ja se voi olla haitallista tai haitatonta, henkistä tai ruumiillista.
Ihmiset jotka ovat löytäneet tiensä netin yhteisöpalveluihin, kuten Facebookiin, Twitteriin tai esimerkiksi Irc-Galleriaan ovat joutuneet monet kohtaamaan sen tosiasian että eivät enää pärjää ilman. Yhteydenpito on helppoa, palvelussa julkaistaan reaaliaikaisesti kiinnostavaa sisältöä ja tuntuu että jää jostain pahasti paitsi, jos ei käy tietyin väliajoin tarkistamassa "news feediä" eli uutissyötettä. Löytyy ihmisiä, jotka ovat lopettaneet kys. palveluiden käytön sen takia, että haluavat käyttää aikaansa järkevämmin.
Riippuvuus voi pahimmillaan johtaa elämänlaadun huononemiseen ja jopa erilaisiin sairauksiin, kuten masennukseen. Sosiaaliseen mediaan liittyvä riippuvuus voi jopa vähentää henkilön sosiaalisia kontakteja reaalimaailmassa ja vaikeuttaa sellaista sosiaalista kanssakäymistä joka ei tapahdu vaikkapa tietokoneen välityksellä. Toistaalla sosiaalisen median kautta on yksinäisen helppoa löytää uusi kontakteja tai avuntarvitsijan lähestyä avunantajaa. Vaikeuttaako sosiaalisen median aiheuttama riippuvuus ihmisten elämää vai ovatko sen tuomat hyödyt haittoja suurempia?
Niina Hänninen 2010. Sosiaalinen media aiheuttaa riippuvuutta. http://sometu.ning.com/profiles/blogs/sosiaalinen-media-aiheuttaa
Research question: Miten riippuvuutta sosiaaliseen mediaan tulisi hoitaa vai tarvitsisiko sitä ylipäätään?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments