No linked challenges.
No linked visions.
Suomen koulutusjärjestelmän uudistaminen
Viimeaikoina mediassa on puhuttu koulutuksen pitkäkestoisuudesta, opiskelumotivaation katoamisesta ja jatko-opiskelujen keskeytyksistä. Nuoret aikuiset halutaan saada aikaisemmin työympäristöön tuottajiksi, opiskelussa olemisen kuluttajaroolin sijas
Viimeaikoina mediassa on puhuttu koulutuksen pitkäkestoisuudesta, opiskelumotivaation katoamisesta ja jatko-opiskelujen keskeytyksistä. Nuoret aikuiset halutaan saada aikaisemmin työympäristöön tuottajiksi, opiskelussa olemisen kuluttajaroolin sijasta. Oma ratkaisuni asiaan olisi seuraavanlainen.
Peruskoulu:
- Alkaisi 6 vuotta täyttävillä mahdollisesti jo 5 vuottakin.
- Alkeistason laskentoa voisi käydä jo päiväkotiasteella.
- Intensiivisempi ja henkilökohtaisempi opetus Lahjakkaammille edistyneempiä ja haasteellisempia tehtäviä. Hitaammille annettaisiin enemmän aikaa ja avustusta.
- Taideaineiden konkreettisempi opettaminen 5-6:s luokkalaiselle, kuten esimerkiksi termistöä, työvälineitä ja teoriaa.
- Perusteiden osaamisen tarkkaa ja tiukkaa vaatimista. Rimaa hipovat suoritukset uusittaisiin herkemmin, vähemmän ”menkööt nyt tällä kertaa” –toimintaa. Koskien myös käytöstapoja (etikettiä).
- Ongelmatapauksia varten vanha ”tarkkailuluokka” –systeemin uudelleen käyttöönottaminen. Häiriköt luovat ympärilleen huonoa ilmapiiriä, josta muiden suoritukset kärsivät ja osa saattaa innostua matkimaan häirikön käytöstä.
- Tietotekniikan parempi käyttöönotto. Tekniikka mahdollistaa syvemmän ja mielenkiintoisemman opetuksen, mutta riski opetukseen keskittymisen laskemiselle on suuri.
- Toistuvien ala-arvoisten tulosten ilmetessä välitön yhteydenotto huoltajiin ja asian konkreettinen läpikäyminen.
- Opettajien työnjaon selkeyttäminen. Tarkka jaottelu siitä, mikä kuulee kelle; opettaja, luokanvaloja, avustaja, opinto-ohjaaja, kuraattori, rehtori jne.
Jatko-opinnot
- Lukio-opintojen konkretisointi ja sitominen tuleviin opintoihin paremmin. Heti alusta alkaen on kerrottava jatko-opiskelu paikoista, niiden luonteesta, ammattipätevyyksistä ja vaatimuksista. Oma mielipiteeni on, että kolmen vuoden lisäaika tulevaisuuden miettimiselle on harhakuva ja opinnot tulisi suunnitella jo selkeästi ennen ensimmäisen vuoden päättymistä.
- Ammatillisissa oppilaitoksissa tarkempi opiskelumenestyksen seuraaminen. Tulevat työnantajat kuitenkin odottavat paljon oppilaitoksista valmistuneilta ja opettajien kokemukset luovat tarkempaa yleiskuvaa henkilöstä kuin pelkät numerot.
- Korkeakouluissa voitaisiin lähentää yhteistyötä alojen yritysten kanssa. Tutustumisia ja ”ammattikuva” –perehdytystä. Esitellä erilaisten ammattien arkea ja kertoa tarkemmin mitä asioita ja työvälineitä pitää päivittäin käyttää. Näin opiskelujen tarpeellisuus konkretisoituisi ja opittuja asioita voisi sitoa paremmin työelämään.
Your idea/solution in one sentence: Koulujärjestelmän päivittäminen
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments